Etteplan toteutti Nesteen avaaman Euroopan ensimmäisen itsepalvelukaupan tuotehallinnan ja järjestelmäintegraatiot

Täysin automatisoitu itsepalvelukauppa ilman myyjää kuulostaa epätodelliselta. Mutta se on toimivaa todellisuutta äskettäin avatussa Nesteen Easy Deli -itsepalvelukaupassa, jonka tuotehallinnan ja integraatiopalvelut on toteuttanut Etteplanin ohjelmistoyksikkö Etteplan More. Ainutlaatuinen konsepti perustuu RFID-teknologiaan.

Ensimmäisen Neste Easy Deli -pilottikauppa sijaitsee Helsingin Ratakadulla. Ympäri vuorokauden avoinna olevan kaupan konsepti on ainutlaatuinen paitsi Suomessa myös koko Euroopassa.

Etteplan toteutti Easy Delin tuotehallinnan ratkaisun ja palvelun, joka integroi tuotteiden keräily- ja tunnistamisjärjestelmän maksujärjestelmään. Kaikki tapahtui tiiviissä yhteistyössä Nesteen ja RFID-teknologian kehittäneen Nordic ID:n kanssa.

"Olennaista meidän kannaltamme oli toimia integraattorina siten, että loppukäyttäjälle syntyy täysin saumaton ostoskokemus, vaikka takana on monitoimittajaympäristö. Tekniikka on aina tavalla tai toisella ratkaistavissa, mutta mikään kauppa ei menesty, jos käyttäjää ei huomioida”, kertoo Etteplanin ohjelmistoyksikön avainasiakkaista vastaava Toni Kokkonen.

Etteplan Morella on vuosien kokemus erilaisten itsepalveluratkaisujen rakentamisesta. Sen ja monien käyttäjätutkimusten ansiosta kuluttajan käyttäytyminen ja tarpeet eri vaiheissa tunnetaan hyvin tarkasti.

"Olemme tehneet Etteplanin kanssa yhteistyötä yli kymmenen vuoden ajan. Kun päätimme luoda Euroopan ensimmäisen RFID-teknologiaan pohjautuvan itsepalveluna toimivan vähittäiskaupan, meille oli luonnollista lähestyä Etteplania, jonka tärkeä rooli oli integroida Easy Delin tuotehallinta ja maksujärjestelmät meidän taustaratkaisuihimme”, sanoo automatisoiduista palveluista Nesteellä vastaava Jukka Peltoniemi.

 

Neste Easy Deli itsepalvelukauppa

Automatisoitu tuotehallinta

Easy Deli -kauppa hyödyntää Nordic ID:n radiosignaaleja käyttävää RFID-teknologiaa. Jokaiseen yksittäiseen tuotteeseen on liimattu huomaamaton RFID-tunniste. Asiakas voi kerätä haluamansa ostokset omaan kassiin. Kun halutut tavarat on kerätty, kassi yksinkertaisesti asetetaan lukutasolle, jolloin RFID-tunnisteet luetaan. Koko ostoskassin luku sujuu sekunneissa. 

"Asiakas pääsee sisälle kauppaan, kun hän ensin tunnistautuu Nesteen mobiilisovelluksella, Neste-äpillä, jonka myös olemme kehittäneet Etteplanilla. Ovi ulos puolestaan avautuu vasta sitten, kun asiakas on maksanut ostokset”, Etteplan Moren Toni Kokkonen sanoo.

Tiedot ostoksista siirtyvät automaattisesti Etteplanin toteuttamaan tuotehallintaan, joka pyörii Microsoft Azure -pilvipalvelussa. Tuotehallinta sisältää tuotteiden hinnoittelujärjestelmän, myymälöiden hallinnan, raportoinnin ja kuittiarkiston sekä kiinnitettävien etikettien tulostamisen. Integraatiopalvelun kautta puolestaan syntyy yhteys tuotteiden keräily- ja tunnistamisjärjestelmän, maksujärjestelmään ja Easy Deli -tuotehallintaan.

”Vastaavan tyyppisiä itsepalveluratkaisuja voisi tehdä myös teollisuuteen. Suljetussa tehdasympäristössä voi olla esimerkiksi tavarantoimittajan omistama varasto, josta haetaan tavaraa sitä mukaa kuin tarve ilmenee. Maksamista paikan päällä ei tarvita, vaan voidaan tunnistaa käyttäjä ja haettu tavaran määrä ja laatu”, Kokkonen sanoo.

Nesteen asemalla Vantaan Siltamäessä sijaitsee Nesteen toinen Easy Deli -itsepalvelukauppa. Samalla asemalla pilotoidaan myös toista kansainvälisesti harvinaista itsepalveluratkaisua, robottitankkausta. Siinä robottikäsi hoitaa tankkauksen ilman ihmistä.

Haluaisitko tietää lisää?

Toni Kokkonen

Key Account Lead
+358 40 591 0390

Lähetä meille viesti

Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä saatuaan viestisi. Lähettämällä viestin, hyväksyt tietosuojaehtomme (Privacy Statement).